Uutislistaukseen

Seurakunnan rakennushankkeiden eteneminen

Kuvassa on rakennusvaiheessa oleva uurnalehdon muistomerkki

Kaakkurinvaaran hautausmaalle rakennetaan kuluvan kesän aikana uurna-alue muistomerkkeineen ja tyhjän sylin muistomerkki. Uurna-alue sijaitsee hautausmaan uudella puolella ja tyhjän sylin muistomerkki vanhalla puolella. Uurna-alueen ja muistomerkit on suunnittelut Ritva-Liisa Pihlaja. 

Uurna-alueen rakentamine ja muistomerkkien pystyttäminen on aloitettu kesäkuussa. Työt ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti. Uurna-alue muistomerkkeineen ja tyhjän sylin muistomerkki siunataan ja otetaan käyttään juhlallisesti keskiviikkona 7.9. klo 18.00. Siunaamisen toimittaa lääninrovasti Tuomo Törmänen yhdessä seurakunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa. Tilaisuuteen kutsutaan kaikkia seurakuntalaisia. 

Kirkon remontin suunnittelu etenee myös aikataulussa. Remontin suunnittelusta vastaa arkkitehti SAFA Kimmo Heikkilä Arkkitehtitoimista Jorma Paloranta Oy:stä. Ennen kesälomia seurakunta on saanut kahdet luonnokset kirkosta ja kolmannet valmistuvat lomien jälkeen. Seurakunnassa kirkon remontin suunnittelusta vastaa kirkkoneuvoston nimeämä työryhmä.

Kirkon remonttipiirrustukset esitellään seurakuntalaisille seurakuntatalolla maanantaina 12.9. klo 17-19. Tilaisuudessa on paikalla arkkitehti Kimmo Heikkilä, kirkkoherra Tuomo Törmänen, talouspäällikkö Kari Jaakkola ja seurakunnan luottamushenkilöitä. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille remontista kiinnostuneille. Tilaisuudessa on mahdollisuus kysyä ja kommentoida kirkon remonttia. 

Tavoitteena on, että kirkon remontti toteutetaan kesän ja syksyn 2023 aikana, jolloin kirkko on suljettu kaikelta toiminnalta.  

2022-07-24 18:55:28.0