Taivalkosken kirkko 90 vuotta

Sunnuntaina Taivalkosken kirkon vihkimisestä tulee kuluneeksi päivälleen 90 vuotta. Vuosikymmenten ja useiden sukupolvien aikana kirkosta on tullut taivalkoskelaisille rakas kotikirkko. Kirkko ei ole koskaan pelkästään rakennus. Kirkkorakennus on konkreettinen merkki uskosta, luottamuksesta, toivosta ja Jumalan läsnäolosta. Kirkko on Herran huone ja Jumalan kohtaamisen paikka. Kirkkorakennus on muistomerkki menneiden sukupolvien uskosta ja uskontulkinnasta. Kirkosta ei saa tehdä museota. Seurakunnan velvollisuus on huolehtia kirkosta ja siirtää se asianmukaisessa kunnossa seuraaville sukupolville. Vuodesta vuoteen kirkossa kokoontuu ajassa elävä, uudistuva ja eteenpäin katsova seurakunta. Kotikirkko on aina tarkoitettu seurakuntalaisten käyttöön.

Taivalkosken nykyinen kirkko on laskutavasta riippuen järjestyksessään pitäjän toinen tai kolmas kirkko. Itse ajattelen nykyisen kirkon Taivalkosken kolmantena kirkkona. Syksyllä 1848 Jokijärvelle valmistui Taivalkosken ensimmäisen kirkko eli Jokijärven erämaakirkko. Pudasjärven laajan emäseurakunnan itäosien asukkaiden talkootyönä rakentama hirsinen ristikirkko oli suuri saavutus alueen asukkailta. Myöhemmin pitkällisen riitelyn päätteeksi Jokijärvelle rakennettu kirkko siirrettiin hirsi hirreltä karulle ja kivikkoiselle Anninpalonmäelle uittamalla Iijokea pitkin. Siirretty, uudelleen rakennettu ja monin tavoin muutettu kirkko vihittiin käyttöön juhannuksena 1880. Tämä siirretty kirkko oli Taivalkosken toinen kirkko.

Pahaksi onneksi Taivalkosken seurakunnan nuukuuteen taipuvaiset luottamushenkilöt eivät tiettävästi kirkkoherrojen useista voimakkaista kehotuksista huolimatta suostuneet koskaan hankkimaan tähän toiseen kirkkoon ukkosenjohdatinta. Niinpä pitkän hellejakson päätteeksi raju ukonilma sytytti kirkon palamaan 27.7.1925. Kirkosta onnistuttiin pelastamaan ainoastaan ehtoollisella käytettävät leipälautanen ja viinimalja. Seurakunnan ahdinkoa lisäsi se, että palanut kirkko oli vakuutettu ainoastaan neljäsosan arvosta. Nuukuus ei kannattanut. Vakuutusasiassa otettiin opiksi ja uusi kirkko vakuutettiin koko arvosta jo rakennusvaiheessa.     

Kahdeksan pitkää vuotta Taivalkoski joutui olemaan ilman kirkkoa. Näiden vuosien osalta Kalle Päätalo puhuu Iijoki-sarjassa kirkonkylän sijaan papinkylästä. Kirkottomana aikana jumalanpalveluksia pidettiin milloin missäkin. Kirkon virka hoitivat muun muassa kunnan pirtti, kansakoulu, Virtalan tupa ja rauhanyhdistyksen rukoushuone. 

Seurakunnan tavoitteena oli luonnollisesti rakentaa uusi kirkko ripeästi. Uuden kirkon rakentaminen oli lopulta hidas ja työläs prosessi vieden aikaa kahdeksan vuotta. Uuden kirkon rakentamisen suurimpana haasteena oli pulavuodet ja seurakunnan köyhyys eli rahan nuusa. Kunnanvaltuusto näki uuden kirkon rakentamisen pulavuosien ahdingossa ja työttömyyden riivatessa pitäjää yhtenä mahdollisuutena lievittää hätää. Kunnanvaltuusto yritti vauhdittaa valtioneuvostoa myöntämään kirkon rakentamiseen seurakunnan toivoman 500 000 markan avustuksen. Lopulta valtioneuvosto avusti rakentamista 100 000 markan määrärahalla. 

Kolme eri arkkitehtia laati oman esityksensä Taivalkosken uutta kirkkoa varten. Seurakunta valitsi näistä suunnitelmista uuden kirkon malliksi arkkitehti Kauno S. Kallion laatiman suunnitelman. Alkuperäisen suunnitelman mukaan uuteen kirkkoon olisi tullut istumapaikat 500–600 seurakuntalaiselle. Alun perin uuden kirkon rakentamiskustannuksiksi arvioitiin 850 000 silloista markkaa. Nykyrahassa tämä olisi ollut noin 316 000 euroa. Palanneen kirkon vakuutusrahoja seurakunnalla oli 250 000 markkaa eli nykyrahassa noin 93 000 euroa.

Uuden kirkon suunnitelmia täytyi muuttaa ja suunnitellun kirkon kokoa pienentää seurakunnan vähävaraisuuden vuoksi useampaan kertaan. Alkuperäisessä suunnitelmassa kirkon molemmilla sivuilla olisi ollut kuusi suurta ikkunaa. Lopullisessa kirkossa näitä ikkunoita on ainoastaan neljä puolellaan. Lopullisessa kirkossa istumapaikkojen määrä oli vain noin puolet alkuperäisestä suunnitelmasta. Jälkiviisaasti voi todeta, että Taivalkosken kirkko on juuri sopivan kokoinen seurakunnan tarpeet huomioiden.

Uuden kirkon rakentamisen aloittaminen viivästyi useita kertoja. Seurakunta oli toivonut, että se olisi saanut kaataa uuden kirkon rakentamiseen tarvittavat tukit valtion metsästä ilmaiseksi. Ilmaiseksi seurakunta ei tukkeja lopulta saanut. Uuden kirkon rakentamiseen käytetyt hirret kaadettiin valtion metsästä kevättalvella 1931 ja uitettiin rakennustyömaalle Iijokea pitkin.

Uuden kirkon varsinaiset rakennustyöt alkoivat kesäkuussa 1932. Rakennustyöstä vastasivat urakalla rakennusmestarit Toppila ja Viitanen Oulusta. Kirkon harjannostajaisia vietettiin syyskuussa 1932. Kesällä 1933 uusi kirkko oli valmis.

Oulun tuomiorovasti J. A. Mannermaa vihki Taivalkosken uuden kirkon sunnuntaina 20.8.1933. Sanomalehti Kaleva kertoi pari päivää myöhemmin kirkon vihkijäisaamusta: ”Jo aamuvarhaisella alkoi kirkonkylälle kokoontua seurakuntalaisia kaikilta pitäjän kolkilta ja myöskin naapuriseurakunnista. Puoli kymmenen aikaan alkoivat kirkon kellot kahdeksanvuotisen tauon jälkeen juhlallisesti kumahdella, kutsuen seurakuntalaisia pyhättöön. Silloin väki virtasi kirkkokummulle ja kello 10 aikaan oli kirkko ääriään myöten täynnä.”

Tuomiorovasti Mannermaa aloitti vihkimispuheen rukouksella, että Jumala olisi pyhittänyt uuden kirkon ”omaksi asuinsiakseen”. Tuomiorovasti kehotti taivalkoskelaisia käymään aktiivisesti uudessa temppelissä, jotta seurakuntalaiset olisivat voineet todeta, että ”Herra on hyvä ja hänen armonsa pysyy iankaikkisesti”. Lisäksi tuomiorovasti toivoi, että uusi kirkko olisi tullut taivalkoskelaisille ”yhteiseksi ja pysyväiseksi temppeliksi, jossa lakkaamatta soi kiitos Herralle ja ylistys hänen nimellensä”.

Uusi kirkko ei ollut vihittäessä vielä täysin valmis. Kirkko oli muun muassa vailla laudoitusta, koska täytyi odottaa muutama vuosi hirsien painumista. Alttarin kaunistukseksi naisväki oli valmistanut tekstiilejä. Uuden kirkon alttaritaulun maalasi oululainen taiteilija Väinö Tiger pappilan kamarissa vuonna 1934. Tigerin maalaamaa alttaritaulu on Taivalkosken seurakunnan ensimmäinen alttaritaulu, koska palaneessa kirkossa ei alttaritaulua ollut. Perimätiedon mukaan Getsemanen yrttitarhassa rukoilevaa Jeesusta esittävän alttaritaulun mallina toimi pappilassa vierailulla ollut neiti Viivi Virkkula. Alttaritaulu muistuttaa Jeesuksen rukouksen sanoista Getsemanen puutarhassa juuri ennen vangitsemistaan: ”Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.” (Luuk. 22:42)

Kesällä 1938 Taivalkosken kirkkoa perusteellisesti ehostettiin, maalattiin ja kaunistettiin. Taiteilija Väinö Tiger maalasi kirkon sisälle maalauksia muun muassa urkuparven kaiteeseen. Kirkko sai myös Kangasalan urkutehtaan valmistamat urut. Mikkelinpäivänä 1938 lääninrovasti Eino Virkkula vihki kirkon uudelleen. Kirkko koki sotien aikana ainoastaan pieniä vaurioita. Välillä esimerkiksi alttaritaulu oli piilossa eräässä heinäladossa. Taivalkosken nykyisen kirkon varmasti synkin päivä olis 31.3.1940. Silloin järjestetyssä sankarivainajien siunaustilaisuudessa siunattiin yhtä aikaa haudan lepoon 19 Kuhmon rintamalla 4.2.1940 kaatunutta taivalkoskelaista sankarivainajaa.

Monet seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset seurakuntalaiset ovat vuosikymmenten aikana palvelleet Taivalkosken kirkossa. Pitkäaikaisimpia seurakunnan palvelijoita ovat olleet kirkkoherra Pentti Liimatta, kanttorit Robert Makkonen ja Esa Tyni sekä seurakunnan historian pitkäaikaisin työntekijä suntio Aimo Kortetjärvi.

Paljon on Taivalkosken kirkko 90 vuoden aikana nähnyt. Monella tavalla kirkonmenot ja julistus ovat muuttuneet. Taivalkosken nykyisessä kirkossa on vietetty noin 6000 jumalanpalvelusta. Välillä kirkko on ollut ääriään myöten täynnä ja välillä koolla on ollut ainoastaan muutama seurakuntalainen. Jo muutaman vuoden ajan jumalanpalveluksiin on voinut osallistua etänä ajasta ja paikasta riippumatta seurakunnan YouTube-kanavan välityksellä. Kirkko on tullut uudella tavalla lähelle. Kirkossa on vietetty monen monta merkittävää ja ainutlaatuista elämän juhlahetkeä. Lapsia on kastettu. Nuoria on konfirmoitu. Rakastavaisia vihitty avioliittoon. Rakkaita läheisiä on siunattu haudan lepoon. Erilaisiin ainutlaatuisiin tilanteisiin liittyvät muistot tekevät kotikirkosta erityisen rakkaan.

Edellinen peruskorjaus Taivalkosken kirkkoon tehtiin 1990-luvun alussa. Silloin kirkon sisäosien ulkonäköä muutettiin monin tavoin. Esimerkiksi alkuperäinen korkea saarnatuoli hävitettiin kirkosta. Kirkko ei ole ollut vuosikymmeniin enää alkuperäisessä asussaan. Taivalkosken kirkko on parhaillaan yhdessä historiansa taitekohdassa. Suunnitelmien mukaan kirkon peruskorjaus alkaa ensi vuoden huhtikuussa. Jälleen kerran haasteena on seurakunnan vähävaraisuus. Suunnitelmat ovat kohtalaisen vaatimattomat eikä liikoja ole mahdollista tehdä. Peruskorjauksessa kirkkoon tulee muutoksia mutta kirkon tuttu tyyli ja tunnelma säilyvät ennallaan. Kirkon peruskorjauksessa katsotaan eteenpäin ja rakennetaan seurakunnan tulevaisuutta. Peruskorjauksen jälkeenkin Taivalkosken kirkko on tuttu ja rakas kotikirkko. Uskon, että silmä kyllä nopeasti tottuu vähän muutettuun kirkkoon. Jos Jumala suo, on Taivalkosken kirkko tulevillekin sukupolville rakas kotikirkko.

Tuomo Törmänen

Taivalkosken seurakunnan kirkkoherra

Taivalkosken kirkon vihkimisen 90-vuotispäivän juhlamessu kirkossa sunnuntaina 20.8. klo 10.00.