Taivalkosken kirkko

Kuvassa on Taivalkosken kirkko

Kirkkotie 7, 93400 Taivalkoski

040 350 9047

Avoinna tilaisuuksien aikana ja kesäisin tiekirkkona.

Kirkossa pidetään jumalanpalvelus sunnuntaisin. Lisäksi kirkossa järjestetään muita hartaushetkiä, musiikkitilaisuuksia ja kirkollisia toimituksia. 

 

Taivalkosken nykyinen kirkko on järjestyksessään pitäjän toinen kirkko. Ennen ensimmäistä varsinaista kirkkoa Jokijärvellä oli pieni rukoushuona. Jokijärven rannalle valmistui alueen asukkaiden itsensä rakentama erämaakirkko syksyllä 1848. Jokijärven kirkon oli suunnitellut arkkitehti Anders Fredrik Granstedt. Jokijärven kirkko siirrettiin nykyisen kirkon paikalle Anninpalonmäelle. Siirretty ja uudelleen rakennettu kirkko vihkimisjuhla järjestettiin juhannuksena 1880. Kirkkoon ei kirkkoherrojen useista kehotuksista ja esityksistä huolimatta hankittu koskaan ukkosenjohdatinta. Pitkän hellejakson päätteeksi tullut voimakas ukonilma sytytti vanhan kirkon tuleen 27.7.1925. Vanhasta kirkosta saatiin pelastettua ainoastaan Jokijärven aikaiset  ehtoollismalja ja leipälautanen.  

 

Uuden kirkon suunnittelu ja rakentaminen veivät aikaa kahdeksan vuotta. Seurakunnan köyhyyden vuoksi suunnitelmia jouduttiin muuttamaan ja kirkon kokoa pienentämään. Taivalkosken uuden kirkon suunnittelija toimi useita kirkkoja suunnitellut arkkitehti Kauno S. Kallio. Kirkon rakentamiseen seurakunta sai avustusta valtiolta. Kirkon rakentamiseksi kerättiin useita valtakunnallisista kolehteja. Kirkon rakentaminen aloitettiin vuonna 1930. Taivalkosken uusi kirkko edustaa 1920-luvun klassista tyylisuuntaa. 

 

Uuden kirkon vihkimisen toimitti Oulun tuomiorovasti J. A. Mannermaa useiden pappien avustamana 20.8.1933. Kirkon viimeistely jatkui vielä vihkimisen jälkeen. Kirkon alttaritaulun”Jeesus Getsemanessa” maalasi oululainen taitelija Väinö Tiger vuonna 1934. Alttaritaulun maalaaminen tapahtui pappilan kamarissa ja Jeesuksen mallina toimi pappilan piika. Alttaritaulun kustansi Toppila Oy. Lisäksi kattokruunut, sähkövalot ja matot saatiin kirkkoon lahjoituksena. Urut kirkkoon saatiin syksyllä 1938. Sotien aikana kirkko koki jonkin verran vaurioita. 1990-luvun alussa kirkkoon tehtiin mittava remontti, jolloin kirkkoon saatiin muun muassa uudet 18 äänikertaiset urut.

 

Taivalkosken kirkko on varsin pieni, yksinkertainen ja kodikas kirkko. Kirkossa on istumapaikat noin 300 henkilölle. 

 

Esteetön kulku Esteetön kulku
Esteetön wc Esteetön wc
Induktiosilmukka Induktiosilmukka
Pysäköinti Pysäköinti
wc wc

Tapahtumat

su 3.12. klo 10.00

Kirkkotie 7, 93400 Taivalkoski

Adventtimessu "Kuninkaasi tulee nöyränä" ja uusien työntekijöiden tehtävään siunaaminen

"Iloitse, tytär Siion!
Riemuitse, tytär Jerusalem!
Katso, kuninkaasi tulee." (Sak. 9:9)
su 3.12. klo 15.00

Kirkkotie 7, 93400 Taivalkoski

Joulukonsertti

"Nyt taivaat avautuu,
laulaa kuoro enkelten.
Maan ääriin kantautuu
suuri ilouutinen."
ke 6.12. klo 10.00

Kirkkotie 7, 93400 Taivalkoski

Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus

"Siunaa ja varjele meitä,
Korkein, kädelläs.
Kaitse ain kansamme teitä
vyöttäen voimalla meitä
heikkoja edessäs.
Sulta on kaikki suuruus,
henki sun hengestäs." (Virsi 584:1)
ke 6.12. klo 12.00

Kirkkotie 7, 93400 Taivalkoski

Itsenäisyyspäivän juhla

Perinteinen itsenäisyyspäivän juhla.
to 7.12. klo 18.30 -20.00

Kirkkotie 7, 93400 Taivalkoski

Kirkkokuoron harjoitukset

"Minun sydämeni on levollinen, minun mieleni on tyyni...
Minä tahdon laulaa ja soittaa!" (Virrestä 912)
su 10.12. klo 15.00

Kirkkotie 7, 93400 Taivalkoski

Joulukonsertti "Näin sydämeeni joulun teen"

"Näin sydämeeni joulun teen,
ja mieleen hiljaiseen
taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen."
su 10.12. klo 18.00

Kirkkotie 7, 93400 Taivalkoski

Messu "Kuninkaasi tulee kunniassa"

"Te laaksot, notkot, nouskaa,
te vuoret, vaipukaa!
Jumalan kansan toivo
nyt täyttymyksen saa." (Virsi 5:1)
ma 11.12. klo 9.45

Kirkkotie 7, 93400 Taivalkoski

Lasten ja päiväkotien joulukirkko

"Enkeli taivaan lausui näin:
Miks hämmästyitte säikähtäin?
Mä suuren ilon ilmoitan
maan kansoille nyt tulevan." (Virsi 21:1)