Tukea ja apua arjen elämään

Kotiseurakuntasi työntekijöiden kanssa voit keskustella mistä tahansa itsellesi tärkeästä asiasta. Tehtävämme on auttaa ja tukea vaikeuksien keskellä eläviä. Uskosi syvyyttä ja vahvuutta ei kysellä, eikä sitäkään, oletko kirkon jäsen. Keskusteluapu on luottamuksellista, maksutonta ja se on tarkoitettu kaikenikäisille. Mikään asia ei ole liian pieni, kun se on sinulle tärkeä.

Kaikesta mistä voi puhua, voi myös selvitä!

Voit olla yhteydessä henkilökohtaisesti tai puhelimitse työntekijään.

Ihmisen elämään kuuluu sekä iloa että murhetta, sekä pysyvyyttä että muutoksia, sekä valoa että varjoa, sekä haurautta että vahvuutta. Elämä voi tuoda tullessaan myös täysin odottamattomia tilanteita. Kukaan meistä ei voi loppuun saakka hallita elämäänsä. Kenenkään ei myöskään tarvitse selvitä yksin!  - Ihmisinä meidät on tarkoitettu toisiamme varten. Voimme olla toisillemme "arjen enkeleitä", olkapäitä, vierellä kulkijoita, kuuntelijoita ja rohkaisijoita.

 

 

Kuva kaipauksesta
Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio