Uutislistaukseen

Kuvassa on ehtoollispikareita

TERVETULOA KIRKKOON JA MUKAAN SEURAKUNNAN TOIMINTAAN

1.10.2021 12.48

Taivalkosken seurakunnassa noudatetaan Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin, Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ja Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin ohjeistuksia. Koronatilanne on Taivalkoskella rauhallinen ja vakaa.

Lasten, nuorten ja ikäihmisten toimitaa järjestetään tällä hetkellä lähtökohtaisesti normaalilla tavalla. Esimerkiksi lasten kerhot, ikäihmisten ystäväkerho, virsipiiri ja puurobaari kokoontuvat normaalilla tavalla. Seurakunnnan työntekijät tekevät kotikäyntejä normaalilla tavalla. 

Taivalkosken kirkossa vietetään messua sunnuntaisin ja pyhäpäivinä kello 10. Rohkaisen seurakuntalaisia osallistumaan kotiseurakunnan messuun ja ehtoolliselle. Kirkossa järjestettäviin tilaisuuksiin voi osallistua täysin vapaasti paikan päällä. Kuitenkin sairaana on syytä jäädä kotiin. Messuun voi osallistua myös seurakunnan YouTube-kanavan välityksellä. Kaikki kirkossa järjestettävät tilaisuudet striimataan seurakunnan YouTube-kanavalle. Kirkossa järjestettävät tilaisuudet ovat myös kuunneltavissa nettikirkon välityksellä. 

Kirkolliset toimitukset toimitetaan normaalilla tavalla. Pitkän tauon jälkeen kasteita voidaan jälleen toimittaa myös kodeissa. Seurakunnan työntekijät osallistuvat muistotilaisuuksiin normaalilla tavalla. Siunauskappeliin voi kokoontua siunaustilaisuuteen enintään noin 50-60 henkilöä. Suuremmat siunaustilaisuudet järjestetään kirkossa. 

Pyrimme toimimaan kaikissa tilanteissa vastuullisesti ja terveysturvallisuus huomioiden. Kaikissa tilanteissa seurakunnan työntekijöihin voi olla yhteydessä. 

Jumalan lupauksen mukaan meillä on tulevaisuus ja toivo. Jumala on kanssamme kaikissa elämämme tilanteissa. Jumala ei hylkää. 

 

Tuomo Törmänen

Kirkkoherra